VARSINAIS-SUOMI, SATAKUNTA & UUSIMAA

Doula Saija -
Juurevaa läsnäoloa syntymän ja vanhemmuuden äärellä

DOULANA RINNALLA JO YLI 10 VUODEN AJAN

Moikka, mä oon Saija! Lohtulan perustaja ja doula jo yli kymmenen vuoden ajan. Pidän doulan vastaanottoa Lohtulassa ja doulaan kotisynnytyksiin - kätilöavusteisiin tai vapaasynnytyksiin. Olen myös seksuaalineuvoja ja mulla on vahva traumaymmärrys näiden teemojen parissa. Mun doulapolku on ollut pitkä ja koukeroinen ja olinkin tässä pitemmän pätkän pois ihan puhtaasti itseäni etsien. Oon aina kokenut doulaamisen isona osana itseäni, mutta jossain kohtaa en enää tiennyt millainen doula olen. Mistä käsin sitä työtä teen ja miksi - joten lopetin.

Viimeisen vuoden aikana oma elämä on saanut selkeyttä ja olen löytämässä yhä vahvemmin omaa paikkaani elämässä ja vihdoin näen myös itseni taas doulana. Matka on ollut ennenkaikkea syvä. Ja syvä on ote myös doulana. Nöyrä ja kunnioittava.
Systeemisyys ja perhekonstellaatiokoulutus on yllätyksekseni tuonut myös selkeää näkökulmaa synnytyksiin ja tietysti ennen kaikkea vanhemmuuteen.

Syntymä sellaisenaan - samaan aikaan ainutlaatuisena ja niin arkipäiväisenä - on aina mysteeri. Sellainen voima, jota me ei voida hallita mitenkään, vaikka miten yritettäis. Eikä meidän kuulukkaan hallita sitä. Meidän kuuluu päästää irti ja luottaa ja siinä kohtaa mä olen sun tukena.

Vankalla kokemuksella ja rakkaudella.
Elämää kunnioittaen.

Rakkaudella,

DOULAPALVELUT

Synnytysdoulapalvelut kotisynnytyksiin - kätilöavusteiset ja vapaasynnytykset

Kun haluat minut doulaksesi synnytysmatkalle, voit valita alla olevista palveluista sen, mitä tarvitset.
Näin et maksa mistään ylimääräisestä - vain siitä, millaista tukea kaipaat. Mikäli koet epävarmuutta sen suhteen, mitä tarvitset tai mikä olisi esimerkiksi sopiva määrä tapaamisia, niin ei hätää. Laita minulle viestiä ja pohditaan yhdessä, millainen palvelupaketti sopii juuri teidän tarpeisiin.

30min tutustumispuhelu on aina maksuton ja sen voit varata alempaa löytyvän linkin kautta.

Tutustutaan ja katsotaan oltaisko me sopiva match!


DOULAN VASTAANOTTO
  • Doulan vastaanotto toimii Lohtulassa tai etänä. Voit tulla keskustelemaan tulevasta tai jo menneestä synnytyksestä, vanhemmuudesta tai esimerkiksi seksuaalisuudesta.


    80€/ h


SYNNYTYSDOULAUS
  • 30min tutustumispuhelu on maksuton

  • 1,5h tapaaminen 150€

  • päivystysviikko 150€

  • synnytys 900€


    + matkakulut yhdestä edestakaisesta matkasta:

  • Varsinais-Suomi 85€

  • Satakunta 140€

  • Uusimaa 250€

Kaikki hinnat sisältävät alv 25,5%


  • MAANLÄHEINEN LÄSNÄOLO

    “Sun maanläheisyys ja kyky olla läsnä ilman sanoja on <3.”

  • OLEN KAUNIS

    “Monet ajattelee, et se on vaan se pieni hetki, mut kiitos sun avun, mä katsoin ensimmäistä kertaa itseäni synnytyksen jälkeen peilistä ja ajattelin ekaa kertaa koko elämäni aikana, pitkä tukka vapaana, et mä oon kaunis.”

  • LOHTULAN TILA

    “Vaikka esteettisesti tila on upea ja silmää miellyttävä, tärkein ominaisuus on ehdottomasti se tunne. Kodin tunne. Se, että saat laittaa kengät sivuun, takin naulaan, istahtaa (oikeastaan minne vain haluaa mikä on aivan mahtavaa ja luo lisää turvan tuntua) hetkeksi tai pidemmäksi, ja vain…olla. Olla juuri sitä mitä sillä hetkellä on. “

  • TUKI KOKO PERHEELLE

    “Saija tuntui alusta lähtien oikealta - hän on maanläheinen, hän kohtaa ihmisen ihmisenä. Eikä hän pelännyt ollenkaan minun tarinaani, vaikka meillä oli pelkoa keskenmenosta, siitä että jäisin yksin ja taloudellisesti olisin vaikeassa tilanteessa hetken aikaa. Saija antoi minulle odotusaikana kaiken tukensa ja ymmärryksensä.  Hän kohteli meitä aina kokonaisena perheenä, ja otti mieheni mukaan keskusteluihin ammattimaisesti, vaikka meidän parisuhteemme oli risainen enkä minä aina tiennyt halusinko koko miestä mukaan synnytykseen vaiko en.”

  • LUOTAN SYNTYMÄÄN

    “Saija toi sekä synnytyksessä, että ennen sitä valtavasti luottamusta, rentoutta, turvaa ja rohkeutta. Voin vain suositella.”

  • TURVALLINEN OLO

    “Lohtulaan astuessa tuli heti lämmin olo! Paikkana ihana olohuone, mutta suurin tekijä on Saija. Hän osaa luoda ilmapiirin, jossa on helppoa ja turvallista olla. Saijan seurassa saa olla sellainen kuin on.”

Maksuton tutustuminen

Jos kiinnostuit, laita rohkeasti viestiä ja sovitaan tapaaminen Lohtulaan kannatteluun tai etänä suoraan kotiisi.